-
23.12.2025
Tiedotteet
Työnhakijalle
Hausjärvi
Työttömien määrä kasvoi Etelä-Hämeen työllisyysalueella marraskuussa 2025
Etelä-Hämeen työllisyysalueella oli marraskuussa enemmän työttömiä työnhakijoita kuin vuosi sitten. Myös koko Suomessa työttömyys on lisääntynyt vuoden aikana.
-
23.12.2025
Tiedotteet
Työnhakijalle
Työnhaku
Eduskunta on päättänyt tiukentaa työnhakijan velvollisuuksia
Eduskunta on hyväksynyt muutoksia muun muassa työnhakijan palveluprosessia koskevaan lainsäädäntöön ja työnhaun laiminlyönnin seuraamuksiin. Muutokset astuvat voimaan 1. tammikuuta ja 1. maaliskuuta 2026.
-
8.12.2025
Tiedotteet
Työnhakijalle
Asiointi
Etelä-Hämeen työllisyysalue palvelee asiakkaita Janakkalan kunnantalolla vuodesta 2026 lähtien
Etelä-Hämeen työllisyysalueen Janakkalan-toimipiste muuttaa vuodenvaihteessa Janakkalan kunnantalolle. Muutto ja juhlapyhät vaikuttavat Janakkalan-toimipisteen aulapalvelun aukioloaikoihin.
-
1.12.2025
Tiedotteet
Työnhakijalle
Työvoimapalvelut
Hallitus esittää tiukennuksia työnhakijan velvollisuuksiin
Hallitus esittää muutoksia muun muassa työnhakijan palveluprosessia koskevaan lainsäädäntöön ja työnhaun laiminlyönnin seuraamuksiin. Muutokset astuisivat voimaan 1. tammikuuta ja 1. maaliskuuta 2026.
-
25.11.2025
Tiedotteet
Työnhakijalle
Tilastot
Ulkomaalaisten työttömyys väheni Etelä-Hämeen työllisyysalueella lokakuussa 2025
Etelä-Hämeen työllisyysalueella oli lokakuussa vähemmän ulkomaalaisia työttömiä työnhakijoita kuin vuosi sitten. Koko Suomessa ulkomaalaisten työttömyys on kuitenkin lisääntynyt vuoden aikana.
-
21.10.2025
Tiedotteet
Työnhakijalle
Maahanmuutto
Uusien avointen työpaikkojen määrä kääntyi nousuun Etelä-Hämeen työllisyysalueella
Etelä-Hämeen työllisyysalueen toimialueella ilmoitettiin syyskuussa enemmän uusia avoimia työpaikkoja kuin vuosi sitten. Myös työttömiä työnhakijoita oli enemmän tämän vuoden syyskuussa kuin viime vuoden syyskuussa.
-
14.10.2025
Tiedotteet
Työnhakijalle
Työvoimapalvelut
Työttömyys ei kiteydy yhteen lukuun
Työvoimapalveluiden siirto TE-toimistoilta kunnille muutti olennaisesti palveluiden järjestämistapaa. Muutos ei kuitenkaan ole välittynyt työttömyyden tilastointiin.
-
24.9.2025
Tiedotteet
Työnhakijalle
Tilastot
Työttömyys lisääntyi Etelä-Hämeen työllisyysalueen toimialueella elokuussa 2025
Etelä-Hämeen työllisyysalueen toimialueella oli elokuussa enemmän työttömiä työnhakijoita kuin vuosi sitten. Ulkomaalaisten työttömyys on kuitenkin hieman vähentynyt vuoden aikana.
-
28.8.2025
Tiedotteet
Työnhakijalle
Tilastot
Ulkomaalaisten työttömyys on vähentynyt vuoden aikana Etelä-Hämeen työllisyysalueen toimialueella
Etelä-Hämeen työllisyysalueen toimialueella oli heinäkuussa vähemmän ulkomaalaisia työttömiä työnhakijoita kuin vuosi sitten. Koko Suomessa ulkomaalaisten työttömyys on kuitenkin lisääntynyt vuoden aikana.
-
22.1.2025
Tiedotteet
Työnantajalle ja yrittäjälle
TE-uudistus
Palkkatuen ja starttirahan maksaminen viivästyy Etelä-Hämeen työllisyysalueella
Työllisyysalue ei pysty tällä hetkellä myöntämään palkkatukea. Jo myönnettyjen palkkatukien, starttirahojen ja kulukorvausten maksattamisessa on viivettä maksatusvelan ja järjestelmämuutosten vuoksi.