Starttiraha
Starttiraha on harkinnanvarainen tuki, joka on tarkoitettu uudelle yrittäjälle. Sen tarkoitus on tukea yrittäjän toimeentuloa päätoimisen yritystoiminnan alkuvaiheessa, kun yrittäjä saa vasta vähän tuloja yrityksestään.
Kuinka kauan voit saada starttirahaa?
Etelä-Hämeen työllisyysalue myöntää starttirahan kuudeksi kuukaudeksi siitä alkaen, kun aloitat päätoimisena yrittäjänä tai laajennat sivutoimisen yritystoiminnan päätoimiseksi. Voimme myöntää starttirahaa myös pitemmäksi aikaa mutta enintään 12 kuukaudeksi.
Kuinka paljon voit saada starttirahaa?
Starttiraha on yhtä suuri kuin peruspäiväraha. Maksamme starttirahaa viideltä päivältä viikossa.
Kenelle ja millä ehdoin
Jotta voit saada starttirahaa, sinun täytyy asua Suomessa ja perustaa yrityksesi Suomeen. Lisäksi sinun täytyy
- olla työtön työnhakija, ennen kuin perustat yrityksen,
- olla sivutoiminen yrittäjä ja laajentaa yritystoiminta päätoimiseksi tai
- siirtyä kokoaikaiseksi yrittäjäksi esimerkiksi palkkatyöstä tai opiskelusta.
Lisäksi Etelä-Hämeen työllisyysalue arvioi, onko sinulla riittävät valmiudet yritystoimintaan ja onko yritystoimintasi mahdollista olla kannattavaa. Saatamme asettaa sinulle myös muita ehtoja starttirahan saamiselle, esimerkiksi yrittäjäkoulutuksen.
Et voi saada starttirahaa, jos olet aloittanut päätoimisen yritystoiminnan tai laajentanut sivutoimisen yritystoimintasi päätoimiseksi, ennen kuin olemme vastaanottaneet starttirahahakemuksesi.
Et voi saada starttirahaa, jos sinulla on maksuhäiriömerkintöjä, joista et ole tehnyt maksusuunnitelmaa ulosottoviranomaisen kanssa.
Toimi näin
Kun suunnittelet yritystoimintaa ja starttirahan hakemista, ota yhteyttä Etelä-Hämeen työllisyysalueeseen. Jätä starttirahahakemus meille, ennen kuin aloitat päätoimisen yritystoiminnan tai laajennat sivutoimisen yritystoimintasi päätoimiseksi.
Jos päätämme myöntää sinulle starttirahaa, hae vielä erikseen starttirahan maksamista.
Hae starttirahaa
Hae starttirahaa sähköisellä lomakkeella Aluehallinnon TE-asiointipalvelussa. Kirjaudu asiointipalveluun henkilökohtaisella pankkitunnisteella, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla.
Aluehallinnon TE-asiointipalvelu. (Sahkoinenasiointi.ahtp.fi.)
Täytä hakemus asiointipalvelussa, ja lisää siihen tarvittavat liitteet. Palvelun sisäiset ohjeet auttavat sinua hakemuksen täyttämisessä. Asiointipalvelussa voit jättää hakemuksen, vastata hakemusta koskeviin täydennyspyyntöihin, täydentää hakemustasi ja vastaanottaa asiaasi koskevat päätökset.
Hae starttirahan maksamista
Jos Etelä-Hämeen työllisyysalue on myöntänyt sinulle starttirahan, hae vielä erikseen starttirahan maksamista.
Maksamme starttirahan jälkikäteen kerran kuukaudessa. Hae starttirahan maksamista viimeistään kahden kuukauden päästä siitä, kun maksatusjakso päättyy. Esimerkiksi jos maksatusjakso päättyy 31. maaliskuuta, sinun täytyy hakea starttirahan maksamista tältä maksatusjaksolta 31. toukokuuta mennessä. Tarkista maksatusjaksot starttirahapäätöksestä.
Tarvitsetko lisää tukea?
Etelä-Hämeen työllisyysalue myöntää starttirahan kuudeksi kuukaudeksi siitä alkaen, kun aloitat päätoimisena yrittäjänä tai laajennat sivutoimisen yritystoiminnan päätoimiseksi. Jos tarvitset rahallista tukea vielä sen jälkeen, voit jättää meille starttirahan jatkohakemuksen. Toimita jatkohakemus meille, ennen kuin ensimmäinen starttirahakausi päättyy.
Jätä starttirahan jatkohakemus Aluehallinnon TE-asiointipalvelussa.
Neuvonta
Saat neuvoja yrityksen perustamiseen ja asiointipalvelun käyttöön Yritys-Suomi-neuvonnasta. Saat ajantasaista tietoa Yritys-Suomi-neuvonnasta Työmarkkinatorissa: Yritys-Suomi-neuvonta ja Työmarkkinatorin sähköisen asioinnin neuvonta. (Työmarkkinatori.fi.)