Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Rekrytointi

Etelä-Hämeen työllisyysalueella on useita keinoja tukea työnantajia uusien työntekijöiden rekrytoimisessa. Yksi näistä palveluista on ehdokasesittely: kun kerrotte, millaiseen tehtävään tarvitsette uuden työntekijän, yritysneuvojamme etsivät järjestelmästä tehtävään sopivimmat työnhakijat ja esittelevät heidät teille. Tällöin teidän ei tarvitse itse käydä läpi suurta määrää hakemuksia, vaan löydätte sopivan työntekijän helpommin ja tehokkaammin.

Jos ehdokasesittelyn avulla ei löytyisikään sopivaa työntekijää, voimme auttaa teitä myös luomaan ja julkaisemaan työpaikkailmoituksen sopimissamme kanavissa. Työnantajana pystytte myös itse julkaisemaan työpaikkailmoituksen Työmarkkinatorin sivulla Avoimet työpaikat.

Autamme työnantajia etsimään työntekijää tai harjoittelijaa myös ulkomailta! Tutustu EURES-palveluihimme.

Työnvälityspalvelut työnantajalle

Tarjoamme työnantajille monipuolista apua henkilöstön hankintaan – aivan ilmaiseksi! Autamme työnantajia muun muassa löytämään ja rekrytoimaan työntekijän.

Luo työpaikkailmoitus

Työnantajana pystyt itse julkaisemaan työpaikkailmoituksen Työmarkkinatorin Avoimet työpaikat -sivulla. Lue ohjeet.

Kansainvälisen rekrytoinnin tuki

Jos haluat yritykseesi kansainvälistä osaamista eikä Suomesta löydy sopivaa tekijää, kannattaa etsiä työntekijää tai harjoittelijaa ulkomailta.

EURES-palvelut työnantajalle

Löydä yritykseesi huippuosaaja Euroopasta! Rekrytoinnissa teitä auttaa European Employment Services eli EURES.

Ota yhteyttä

Etelä-Hämeen työllisyysalueen yritysneuvoja tulee mielellään käymään yrityksessänne ja keskustelemaan juuri teidän tarpeistanne. Löydämme varmasti juuri teille sopivan keinon rekrytoida uusia työntekijöitä. Ottakaa meihin yhteyttä, jos uuden työntekijän palkkaaminen tuntuu ajankohtaiselta.

Otamme myös itse yhteyttä alueemme yrityksiin ja sovimme tapaamisia niiden kanssa, jotta oppisimme tuntemaan yritysten tarpeet.

Jos ette tiedä, kuka on oma yritysneuvojanne, lähettäkää meille sähköpostiviesti ja jättäkää yhteydenottopyyntö.

Yritysasiakkaiden asiakaspalvelu

Aukioloajat

Palvelemme yritysasiakkaita puhelimitse maanantaista perjantaihin kello 9–15.

Yhteystiedot

Hänninen Matias, Yritysneuvoja

040 769 3870

Linna Pekka, Yritysneuvoja

040 153 1732

Salminen Toni, Yritysneuvoja

040 480 9380

Tonteri Mika, Yritysneuvoja

040 554 3095

Salvisto Jenni, Yritysasiantuntija

040 574 4402

Uotila Joni, Koulutusasiantuntija