Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kolme nuorta istuu hymyillen pöydän ääressä. Jokaisella heistä on kannettava tietokone edessään.
Kuva: Jenniina Nummela.

Työnhakuryhmä

Työnhakuryhmä on tarkoitettu Etelä-Hämeen työllisyysalueen alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille asiakkaille, joilla ei ole töitä tai opiskelupaikkaa.

Etelä-Hämeen työllisyysalue järjestää työnhakuryhmälle kolme tapaamista kesäkuun viimeisellä viikolla. Järjestämme tapaamiset Riihimäen-toimipisteessämme osoitteessa Temppelikatu 2, Riihimäki.

Työnhakuryhmän tapaamisissa käydään läpi erilaisia työnhakutapoja, työnhaun prosessia, julkisen sektorin palvelutarjontaa sekä eri koulutusvaihtoehtoja. Osallistujat oppivat arvioimaan omaa osaamistaan ja muotoilemaan sen työhakemukseksi, ansioluetteloksi tai portfolioksi. Tapaamiset sisältävät myös asiantuntijaluentoja ja keskusteluja työnantajien kanssa.

Työnhakuryhmän tavoitteena on kehittää osallistujien taitoja hakea itsenäisesti tietoa työmarkkinoista, työpaikoista ja yrityksistä sekä oppia käyttämään monipuolisesti eri kanavia työnhaun tukena. Toivomme osallistujilta aktiivisuutta, keskustelua ja kommentteja sekä rehellistä palautetta.

Kiinnostuitko? Ilmoittaudu työnhakuryhmään oman työllisyysneuvojasi kautta. Työnhakuryhmään mahtuu kymmenen osallistujaa. Täytämme ryhmän ilmoittautumisjärjestyksessä.

Työnhakuryhmän ohjelma

Ensimmäinen tapaaminen

Työnhakuryhmän ensimmäinen tapaaminen on maanantaina 23. kesäkuuta 2025 kello 9–13. Tapaamisen aiheita ovat

  • Etelä-Hämeen työllisyysalueen palvelut tutuksi,
  • Työmarkkinatorin Asiointi-palvelun käyttö,
  • työhakemuksen, ansioluettelon ja portfolion laatiminen.

Toinen tapaaminen

Työnhakuryhmän toinen tapaaminen on keskiviikkona 25. kesäkuuta 2025 kello 10–14. Tapaamisen aiheita ovat

  • työhaastatteluun valmistautuminen,
  • opintoihin hakeutumisen väylät,
  • ammatinvalintapalvelut,
  • erilaiset urapolut,
  • Ohjaamoon tutustuminen.

Kolmas tapaaminen

Työnhakuryhmän kolmas tapaaminen on perjantaina 27. kesäkuuta 2025 kello 9–13. Tapaamisessa käydään läpi erilaisia työnhakutapoja ja keskustellaan työnantajien kanssa.

Kysy lisää

Lyhytosoite

Tämän verkkosivun lyhytosoite on ehtapalvelut.fi/tyonhakuryhma.