Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Nuorten työllistymissetelin käyttöön muutoksia 1.7.2026 alkaen

30.6.2026 Tiedotteet Työnantajalle ja yrittäjälle Rekrytointi Rahallinen tuki Yrityspalvelut

Nuorten työllistymissetelin käytön ehtoja helpotetaan 1.7.2026 voimaan tulevilla muutoksilla.

Nuorten työllistymissetelin käytön ehtoja helpotetaan 1.7.2026 voimaan tulevilla asetusmuutoksilla, jotka valtioneuvosto hyväksyi 25.6.2026.

Tavoitteena on laajentaa työllistymissetelin käytön kohderyhmää ja helpottaa setelin käyttöä lisäämällä työvoimaviranomaisen harkintavaltaa. Konkreettisia muutoksia on kolme:

  1. Työvoimaviranomaiset voivat jatkossa myöntää saamaansa valtionavustusta yritysten ohella myös yhdistyksille ja säätiöille.
  2. Nuoren työsuhteen edellytetty kesto lyhenee nykyisestä kuudesta kuukaudesta kolmeen.
  3. Tuen myöntämistä edeltävä nuoren työttömyyden kestokriteeri poistuu kokonaan.

”Teemme kaiken mahdollisen, jotta voimme auttaa nuoria löytämään työpaikan ja pääsemään sitä kautta rakentamaan omaa polkua ja uraa. Jokainen nuori ansaitsee saada mahdollisuuden näyttää kykynsä. Siksi helpotamme työvoimaviranomaisen mahdollisuuksia myöntää nuorten työllistymisseteliä aiempaa monipuolisemmin erilaisille työnantajille ja erilaisiin nuorten tarpeisiin”, työministeri Matias Marttinen sanoo Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa.

Nuorten työllistymissetelillä helpotetaan nuorten työllistymistä alentamalla määräaikaisesti rekrytoinnin kustannuksia työnantajille. Työnantajan saama avustus kattaa enintään puolet nuoren palkasta, kuitenkin enintään 1500 euroa kuukaudessa.